sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Herkkua maapähkinätahnasta
tiistai 23. marraskuuta 2010
Reilun kaupan viikolla lokakuun lopussa vieraili Lohjan lukiolla Charity Mzongwe, sokeriruo'on viljelijä Malawista.
Charity kertoi myös värikkäästi, miksi vesijohdon ja siihen liittyvän porakaivon saamisesta oli niin paljon hyötyä: - Ei yksistään matka joelle ollut pitkä, vaan vesi on myös hyvin vaarallista terveydelle. Siitä aiheutui vatsatauteja ja muita vedestä tarttuvia tauteja. Kylällä oli sairaala pelkästään vedestä sairastuneiden hoitamiseksi. Ja lisäksi vedessä vaanivat krokotiilit vedenhakijaa!
Nyt vedestä johtuneet sairaudet ovat vähentyneet niin, että sairaala tyhjeni ja siellä on alettu hoitaa muita sairauksia.
Charity kertoi, että kylällä viljellään myös omaa ruokaa ja ihmisillä on kotieläimiä. Nautojen hankintaan on saatu rahaa Reilun kaupan järjestelmän kautta. Itsellään hänellä on vain kanoja, Charity kertoi kysyttäessä.
Oppilaat, joita oli lehterikin aivan täynnä, kuuntelivat harvinaisen keskittyneesti tilaisuutta.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Surun mustaa väriä markkinavalmisteluihin
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Alustava ohjelma (muutokset mahdollisia)
Tapahtumien keskuspaikkoina aikuiskoulutuskeskus Innofocus sekä Lohjan Työväentalo
Perjantai 7.5.
10 Jalavan koulun rumpuryhmä
Tuottajavieraat (haastatteluja)
Nukketeatteri
Reilu muotinäytös
Lasten työpajat (askartelua, kankaanpainantaa, luonnonvärimaalausta, romuja, puutöitä)
12 Avauspuhe: Kaupunginjohtaja Simo Juva
Musiikkia: Kuunkuiskaajat
13 Työnäytös (tuottajavieras, silkkipainantaa)
Työpajat (kankaanpaino, rummutus)14 Hiiden Opiston tanssiryhmä Rautarouvat
14.20 Musiikkia (petroskoilainen folk-yhtye Sattuma)
15.20 Työnäytös (bangladeshiläinen silkkipainaja)
16 Musiikkia
17 Tanssistudio Taivas,
17.15 Tuottajavieraat (haastatteluja)
18 Markkinakojut sulkeutuvat
Lauantai 8.5.
10-18 Jalkapalloa (haasteotteluita)
Potkuseinä (tarkkuuspotkuja jatlkapallolla)
11 Musiikkia, tori (brittiläis-virolainen Too Dumb to Die),
Nukketeatteri
Lasten työpajat (huovutus, luonnonvärimaalaus, kankaanpainanta)
Työpajat (naurujooga, sahaja-jooga, afrotanssi)
12 Paneelikeskustelu "Voiko Reilusta kaupasta tulla valtavirtaa"
Musiikkia
13- Tanssikoulu Un dos tres
13.15 Musiikkia (Too Dumb to Die)
Työnäytös (bangladeshiläinen silkkipainaja)
14 Tanssikoulu Un dos tres
14.15 Musiikkia (Markojuhani Rautavaara & Tekosyyttömät)
15 Työnäytös (bangladeshiläinen silkkipainaja)
16 Markkinakojut sulkeutuvat
19 Iltajuhla (Sattuma)
lauantai 20. helmikuuta 2010
Tarjolla oppia vapaaehtoistyöhön nuorten parissa
Lohjan Maailmankauppayhdistys ry ja Uusi Tuuli ry kouluttavat
kouluvierailijoita Lohjalla 1.3.2010
Kiinnostaako maailman tila ja sen kootut selitykset?
Kiinnostaako vapaaehtoistyö nuorten kanssa?
Etsimme juuri sinua!
Aurajokeen kotiutuneen reilun kaupan purjelaiva Estellen taustajärjestö
Uusi Tuuli ry vetää koulukampanjaa ympäristö- ja kauppaoikeudenmukaisuuden
teemoista yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Kampanjassa on
kolme painopistettä:
- Negatiivisen kehitysmaakäsityksen purkaminen ja kehitysajattelun monipuolistaminen
- Kauppaoikeus teollisen Pohjoisen ja globaalin Etelän välillä sekä reilu kauppa
- Ympäristöoikeudenmukaisuus ja kulutuskritiikki
Opetustapa on suunniteltu osallistavaksi ja herättämään nuorten
kiinnostus maailmankaupan ja ympäristön väliseen vuorovaikutukseen
ekologisen velan näkökulmasta. Uusi Tuuli ry:n tunnit ovat saaneet hyvää
palautetta mm. rohkeasta kansalaisjärjestönäkökulmasta, ympäristö- ja
kehityskysymysten yhdistämisestä ja nuorten hyvästä osallistamisesta.
Etsimme kouluvierailuista kiinnostuneita henkilöitä, joilla on
mielenkiintoa kohdata teini-ikäiset arkisessa oppimisympäristössään.
Kylmiltään ei ketään tehtävään lähetetä, vaan koulutamme koulutyöstä
kiinnostuneita vapaaehtoisia. Koulutus antaa myös yleistä
globaalikasvatuksen tausta- ja menetelmätietoa. Koulutus on maksuton.
Lohjalla järjestetään kampanjan koulutus- ja suunnittelutilaisuus
yhteistyössä Lohjan Maailmankauppayhdistyksen kanssa:
Ma 1.3. kello 18:00-20:00 Aikuiskoulutuskeskus Innofocuksessa os.
Suurlohjankatu 2, Lohja
Ilmoittauduthan koulutukseen pe 26.2. mennessä!
Marja Nylén p. 050 5754 856
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Lohjan luontokuvaillassa saa reilua kahvia
- aikuiset 10 e
- koululaiset (7-17 v.) 5 e
- lapset (alle 7 v) 0 e
